Relax Gamingin Pelit Veikkaukselle

Veikkaus vahvistaa asemiaan pelitarjontansa osalta, kun se lisää valikoimiin myös Relax Gamingin tuotteita. Uusi yhteistyökuvio on vasta solmittu, mutta se tietää haastavia aikoja ulkomaisille nettikasinoille, ainakin hetkeksi.

Tähän asti ulkomailta operoivat nettikasinot ovat näet voineet kilpailla paitsi paremman asiakaspalvelun kautta, myös laadukkaamman ja monipuolisemman pelivalikoimansa osalta. Nyt Veikkaus tuntuu kuitenkin kiristävän tahtia pelivalikoimansa kanssa, mikä näyttäytyy varsin erikoisena toimintana ainakin meidän silmiimme.

Monopoli Kiristää Otettaan Markkinoista

Suomalaisia pelaajia ajatellen on toki varsin mukavaa, että kokonaan kotimaisella toimijalla on nykyisin enemmän pelattavaa. Aikaisemminhan pelaajille on ollut tarjolla varsin suppea valikoima. Se sai ensimmäiset piristysruiskeensa pari vuotta sitten, kun Yggdrasil ja NetEnt otettiin mukaan valikoimiin.

Nyt vuorossa on lisää muutoksia, kun pelivalmistaja Relax Gamingin tuotteet ollaan tuomassa mukaan pelikirjastoon. Kyseinen yhtiö on ollut uutisotsikoissa viime aikoina muutenkin, sillä Maltalla operoiva Kindred Group ostaa Relaxin koko liiketoiminnan.

Sanoimme tuolla aikaisemmin, että tämä Veikkauksen pelien lisääminen on mielestämme erikoista toimintaa. Miksi? Siitä syystä, että kysymyksessä on tosiaan monopoliasemasta nauttiva yhtiö, joka pyrkii nyt parantamaan kilpailuasemaansa vahvistamalla pelivalikoimaansa.

Vaihtoehtoinen ratkaisuhan olisi se, että pelivalikoima pidettäisiin mahdollisimman hillittynä ja hallittuna, jotta vastuullinen toiminta tulisi paremmin esille. Nyt alkaa näyttää vahvasti siltä, että vastuullisuus on Veikkauksen toiminnassa vain sananhelinää, ja voittojen entistä vahvempi tavoittelu se kaikista tärkein asia.

Harmillisesti tähän touhuun on omalta osaltaan vaikuttamassa nykyinen hallitus, joka on asettamassa maksublokit nettikasinoille. Tämän myötä suomalaispelaajien oltavat muuttuvat nykyistä tukalammaksi, ainakin hetkellisesti.

Maksublokkien vaikutuksesta emme voi enää siirtää rahaa ulkomaisille kasinoille verkkopankista tai luottokorteilta, vaan meidän tulee käyttää tähän muita vaihtoehtoja, kuten nettilompakoita.

Myös Muita Pelejä Tulossa

Jo aikaisemmin Veikkaukselle tuli siis Yggdrasilin ja NetEntin pelejä. Nyt valikoimiin lisätään innovatiivisen Relax Gamingin tuotteita. Homma ei kuitenkaan ole jäämässä tähän, vaan lisäksi yhteistyötä ollaan aloittamassa myös muiden pelivalmistajien kanssa.

Näitä uusia yhteistyökumppaneita ovat tietojemme mukaan esimerkiksi Felt Gaming ja legendaarinen Big Time Gaming (jonka tosiaan omistaa nykyisin Evolution Gaming).

BGT on tuottanut markkinoille pelejä mullistaneen Megaways-toiminnon, joten jatkossa löydät laadukkaat Megaways pelit mitä ilmeisimmin myös Veikkaukselta. Se on sitten taas toinen asia, kannattaako sinun pelata monopoliyhtiön hallinnoimalla kasinolla.

Miksi Kannattaa Yhä Valita Ulkomainen Pelipaikka

Vaikka Veikkaus ny toden teolla tuntuukin parantavan pelitarjontaansa, ei sinun kannata silti vielä olla suuntaamassa suuna päänä takaisin sen pariin.

Ulkomaisilla kasinoilla on näet tarjolla yhä tänäkin päivänä paljon parempia palveluita.

Näihin lukeutuvat mm. pidemmät asiakaspalvelun aukioloajat, monipuolisemmat maksutavat sekä tietenkin se laajempi pelivalikoima. Eräs seikka, jonka kanssa Veikkaus ei voi ainakaan nykyisen lainsäädännön puitteissa kilpailla ulkomaisiin kasinoihin nähden, ovat bonukset.

Et siis saa Veikkauksen kasinolta yhtä hyviä ja herkullisia etuja, kuin mitä voit saada käytännössä kaikilta ulkomaisilta kasinoilta – tai ainakin niiltä, joita me suosittelemme. Alla olevasta listasta näet suoraan kaikki parhaat edut, joita suosittelemamme kasinot tarjoavat juuri nyt.

Kaikki kasinot ovat:   luotettavat kasinot Lisensoitu & Verifioitu   vahvistetut kasinot Asiantuntijoiden arvostelemat
Lisätty PäivämäärälläArvosanaPlussatBonus
wheelzLisätty: 17 heinä, 2021
5,0 rating
Wheelz
Kolikkopelejä Nopeat nostot Lisensoitu
100% €300 asti!
+ 100 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt
caxinoLisätty: 2 joulu, 2020
4,7 rating
Caxino
Kuumin uusi nettikasino Nopeat talletukset Nopeat nostot
100% €200 asti!
+ 100 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt
chipzLisätty: 3 loka, 2022
4,0 rating
Chipz
Ei pelitiliä Nopeat kotiutukset Kierrätysvapaat palkinnot
100 ilmaiskierrosta ensitalletuksella
Pelaa Nyt
lempiLisätty: 17 Oct,2023
4,6 rating
Ei pelitilin avausta Tuhansia pelejä Nopeat nostot
125% Jopa €400 Asti
+ 50 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt
highrollercasinoLisätty: 5 May,2021
4,5 rating
Korkeat kotiutusrajat Täysin suomalainen Mobiilioptimoitu
200 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt
lucky7Lisätty: 25 Sep,2023
4,6 rating
Melkein nostoja Bonusominaisuus ostettavissa Booster lauantaisin
€2,000
+ 100 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt
casinofestLisätty: 22 joulu, 2022
4,8 rating
Casino Fest
Rokkaava nopea kasino Laadukkaat pelit Muhkea tervetulobonus
100% Aina €1000 Asti
Pelaa Nyt
spinzLisätty: 20 touko, 2022
5,0 rating
Spinz
Oikea striimauskasino Paljon kampanjoita Verottomat voitot aina
100% Bonus €300 Asti
+ 100 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt
simplecasinoLisätty: 3 loka, 2022
4,5 rating
Simple Casino
Nopea rekisteröinti Helppokäyttöinen Myös pikatalletus
€500 Bonus Ensitalletukselle
Pelaa Nyt
koicasinoLisätty: 21 Mar,2022
4,0 rating
Helppo sivusto Suuri pelivalikoima Jatkuvat edut
100% €500 + 15% Käteispalautus
Pelaa Nyt
21priveLisätty: 30 Apr,2021
4,0 rating
Tarjouksia Uusimmat pelit Ensiluokkainen
€1300
+ 200 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt
cookiecasinoLisätty: 1 syys, 2021
4,9 rating
Cookie Casino
Palkintoja päivittäin Kampanjoita Suurturnajaisia
Ilmaiskierroksia tiistaisin
Pelaa Nyt
casiniaLisätty: 2 joulu, 2020
4,7 rating
Casinia
Suosituimmat pelit Viikoittaiset ilmaiskierrokset Ilmaisvetoja
500€
+ 200 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt
wildzcasinoLisätty: 7 tammi, 2020
4,8 rating
Wildz Casino
Bonuksia Suomen paras nettikasino Lisensoitu
500€
+ 200 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt
boomcasinoLisätty: 6 heinä, 2021
4,9 rating
boom casino
Rajaton käteispalautus Ei rekisteröitymistä Henkilökohtainen kasinoaula
100% Bonus €100 Asti! + 0,3% Käteispalautus
+ 100 Kierrätysvapaat ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt
slothunterLisätty: 22 Jun,2020
4,5 rating
Nopea tukipalvelu Laadukas Tarjouksia
€300
+ 200 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt
videoslotscasinoLisätty: 6 Sep,2019
4,5 rating
Ilmaisia videokolikkopelejä Kierrätysvapaita ilmaispyöräytyksiä Jackpotit
100% / 200€
Pelaa Nyt
slotvLisätty: 19 Jun,2020
4,5 rating
Uusimmat pelit Hedelmäpelejä Jättipotteja
€1000 Tervetuliaisbonus!
Pelaa Nyt
betwaycasinoLisätty: 25 Feb,2020
4,4 rating
Yli 40 live-pelipöytää HD-streamaus Maailman parhaat turnaukset
100% / 100€
+ 20 ilmaiskierrosta
Pelaa Nyt
rapidcasinoLisätty: 23 Sep,2022
4,3 rating
Paljon kampanjoita Nopeat nostot Verovapaat voitot
100% Bonus €1000 Saakka
Pelaa Nyt

Lue myös artikkelimme Veikkaus asettaa tappiorajat pelikoneisiin!

author
Author: Janne Markkula parhaatuudetkasinot.com
22/02/2022