Lidl poistaa Veikkauksen peliautomaatit

15. huhtikuuta jyrähti! Ilta-Sanomien aamun suurimmaksi otsikoksi kohosi kaikkien yllätykseksi Lidl. Suomessakin varsin suosittu kauppaketju ilmoitti, että se aikoo poistaa kaikki Veikkauksen peliautomaatit kesän 2021 aikana. Kysymyksessä ei ole vain osittainen poisto, vaan kesän jälkeen yhdessäkään Lidlin kaupassa ei enää nähdä pelikoneita. Lidl on tehnyt tässä varsin poikkeuksellisen ratkaisun, sillä mikään muu suuri, valtakunnallisesti toimiva kauppaketju ei vielä toistaiseksi ole päätynyt samaan. Päätöksen taustalla on Lidlin mukaan se, että ketju haluaa osoittaa esimerkkiä vastuullisista valinnoista. Ja sitähän se todella nyt tekee.

Kauppoihin, kioskeihin ja huoltoasemille sijoitetut automaatit ovat tutkimusten mukaan yksi suurimmista syistä rahapeliongelman kehittymiselle. Rahapelit netissä voivat toki nekin aiheuttaa riippuvuuksia, mutta toisaalta nettikasinot toimivat vastuullisesti ja tarkkailevat pelaajiensa käyttäytymistä. Kasinon henkilökunta puuttuu pelaamiseen herkästi. Peliautomaattien poisto

Mitä Vaikutuksia Päätöksellä Voi Olla?

Ilta-Sanomien mukaan Lidlin kaupoista löytyy tällä hetkellä yli 200 Veikkauksen pelikonetta. Mitä päätös pelikoneiden poistamisesta sitten tarkoittaa kauppaketjulle käytännössä? Tietenkin sitä, että peliautomaateista saatavat provisiot menetetään. Mistään pienistä summista ei ole kysymys, sillä tähän saakka provikka on ollut vuosittain jopa miljoonan euron paikkeilla.

Suuremmassa mittakaavassa Lidlin päätöksellä on yhteiskunnallisia vaikutuksia aivan väistämättä. Tähän mennessä keskustelu Veikkauksen hajasijoittamista peliautomaateista on pyörinyt pääasiassa sen ympärillä, miten Veikkaus itse asiassa päättää toimia.

Emme muista itse asiassa yhtään sellaista kommenttia mediassa tai edes kahvipöytäkeskusteluissa, joka olisi koskenut kauppaketjujen itsensä tekemiä valintoja. Veikkauksen monopoliasema on nähty niin lujana ja itsestäänselvänä, että Lidlin päätös tulee varmasti yllätyksenä yhdelle jos toisellekin.

Onko kukaan pysähtynyt aikaisemmin pohtimaan sitä, että myös kauppaketjut ja yrittäjät voivat tehdä vastuullisen toiminnan kanssa omat ratkaisunsa? Veikkaus ei tosiaan ole se, joka sanelee ehdot ja säännöt, vaan jokainen kauppias ja kauppaketju voi puuttua Veikkauksen toimintaan kieltäytymällä ottamasta peliautomaatteja tarjolle.

Toisaalta on ymmärrettävää, että useimmat kauppiaat eivät kieltäydy pelikoneista, sillä niistä saadaan lisää liikevaihtoa. Tähän asti pelikoneet ovat olleet Suomessa asioita, joihin meidät on opetettu ja totutettu. Miten käy nyt, kun Lidl näyttää esimerkkiä ja poistaa peliautomaatit kokonaan? Ilta-Sanomien jutussa tätä ei vielä ehditty pohtia, mutta päätös tulee varmasti herättämään keskustelua Suomen mediassa.

Mielenkiintoista Liikehdintää Kasinomaailmassa

Viime aikoina kasinomaailmaa enemmän seuranneet ovat saaneet hieraista silmiään kerran jos toisenkin. Ensimmäinen suurempi pommi jysähti joitakin kuukausia sitten, kun Evolution Gaming ilmoitti ostavansa NetEntin livepelitoiminnan.

Tämä sai etenkin rahapeliyhtiöihin sijoittaneiden sukat pyörimään jaloissa. Evolution ei jättänyt alan mullistamista siihen, vaan se pudotti toisen pommin melkein heti perään: huhtikuussa 2021 saimme kuulla, että uusi osto oli taas tiedossa. Nerokkaista Megaways-peleistään tunnettu Big Time Gaming näet kaupattiin Evolutionille.

Vaikka nämä muut mullistukset liittyvät suoraan kasinomaailman ytimeen, voidaan Lidlin ratkaisua Suomessa pitää todella merkittävänä. Se tulee varmasti asettamaan Veikkauksen pelikoneiden kohtalon vaakalaudalle myös muiden kauppaketjujen kohdalla, ennemmin tai myöhemmin.

Voi siis hyvin olla, että Veikkaus itse ei sanelekaan jatkossa sääntöjä, vaan myös muut kauppiaat ja ketjut ryhtyvät itse vastuullisen toiminnan kannalta oikeisiin toimenpiteisiin.

Veikkauksen vastuullista toimintaa voidaan kyseenalaistaa nyt julkisemmin kuin ehkä koskaan aiemmin. Suomalaisessa mediassa ulkomaiset nettikasinot on haluttu esittää pitkään laittomina ja vastuuttomina.

Turvalliset nettikasinot ovat kuitenkin monesti vastuullisessa toiminnassa jopa valovuosia kotimaista monopolia edellä. Etenkin suuret pelitalot ovat tunnettuja vastuullisen pelaamisen yksiköistään. Niissä käytetään useita erilaisia algortimeja, jotka havaitsevat orastavan peliongelman jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Henkilökuntaa koulutetaan jatkuvasti aiheen tiimoilta, ja pelaajille on tarjolla paljon vastuullisen pelaamisen työkaluja. Näiden avulla omaa pelaamista on helpompi kontrolloida. Suosittelemme, että tutustut rajoituksiin ja laitat ne päälle, vaikkei pelkoa rahapelaamisen ongelmista olisikaan. Itse käytämme rajoituksia ennen kaikkea budjetointiin!

Uudistuksia Muuallakin

Suomessa ollaan viime aikoina toden teolla herätty siihen, että Veikkauksen toiminnassa ei ole kaikki todellakaan OK. Se, että Lild poisti automaatit kaupoistaan, antoi varmasti jonkinlaisen uuden sysäyksen keskustelulle, sillä nyt mediassa on nähty jälleen uusia avauksia.

Esimerkiksi elokuussa 2021 tuli esille, että työryhmä on ehdottamassa uudenlaista rahoitusmallia Veikkauksen toiminnalle. Työryhmän mukaan Veikkauksen tuotot siirrettäisiin suoraan valtion budjettiin, eikä jatkossa rahoitus enää riippuisi millään tavalla siitä, miten paljon suomalaiset häviävät rahapeleissä.

Selvityksessä oli tarkasteltu yhteeensä neljää erilaista vaihtoehtoa. Ensisijaiseksi tehtäväksi asetettiin kuitenkin kokonaisuudistus. Tässä Suomen rahapelijärjestelmää muutettaisiin siten, että Veikkauksen toiminnasta saatavat tuotot ohjattaisiin valtion yleiskatteelliseksi tuloksi.

Samalla nykyiset edunsaajat siirrettäisiin vielä kuluvan vaalikauden puitteissa suoraan budjetin kehysmenettelyyn. Työryhmä myös esitti, että uudistusten valmistelu käynnistettäisiin välittömästi.

Ei Mikään Uusi Idea

Kilpailu- ja kulttuurivirasto on ollut samaa mieltä kuin mitä työryhmän esityksessä on nyt sanottu, jo pidemmän aikaa. Viraston näkemyksen mukaan Veikkauksen saama tuotto olisi siirrettävä valtion budjettiin. Silloin oltaisiin tosiaan tilanteessa, jossa Veikkauksen edunsaajien rahoitus ei olisi riippuvainen pelaajien häviämistä rahoista.

Samalla KKV uskoo käyvän niin, että rahapelaamisen haittoja saadaan automaattisesti vähennettyä. On kuitenkin huomattava, että uuteen rahoitusmalliin siirtyminen ei ole täysin ongelmatonta, ja siitä löytyy siis myös haasteensa.

Veikkauksen Tappiot Tähän Mennessä

Rahapelihaitoista on tosiaan puhuttu viimeisen muutaman vuoden aikana huomattavasti aikaisempaa enemmän. Yleisestä paineesta johtuen yhtiö on ryhtynyt vähentämään rahapelihaittoja. Toki oman osansa viimeisen parin vuoden tulokseen on tuonut myös koronavirus, jonka vuoksi pelipaikkoja ja automaatteja on suljettu ympäri maata.

Viimeisimpien arvioiden mukaan vuoden 2020 tuotto on alentunut edellisvuoteen verrattuna jopa 330 miljoonalla eurolla. Kehitys ei näytä yhtään sen paremmalta Veikkauksen kannalta myöskään vuoden 2021 osalta, sillä arvioiden mukaan tappioita kertyy nytkin jopa 300 miljoonaa euroa.

Pelikoneille Tunnistautuminen

Vaikka pelikoneille tunnistautuminen ei enää kauppaketju Lidliä millään tavalla kosketakaan, halusimme lisätä siitä tietoa tähän artikkeliin – käythän varmasti kaupassa myös muissa ketjuissa, et ainoastaan vastuullisesti toimivassa Lidlissä.

Uusi tunnistautumiskäytäntö Veikkauksen koneissa on voimassa nykyisin useimmissa paikoissa Suomessa. Pakollinen tunnistautuminen on tullut voimaan tammikuussa 2021. Kaikkea pelaamista pakollisen tunnistautumisen tulisi koskea vuoteen 2023 mennessä, eli vielä on jonkin verran tekemistä.

Et siis enää voi pelata pelikoneilla ilman, että sinulla on esimerkiksi Veikkauksen asiakaskortti. Tämän arvioidaan vähentävän pelikoneista kertyvien haittojen syntymistä tai edesauttamista ainakin jonkin verran – kaikki kun eivät omista Veikkauksen korttia eivätkä kaikki halua tunnistautua laitteille lainkaan.

Toimilla On Jo Vaikutuksia – Myös Työllisyyteen

Lidlin pääätös poistaa Veikkauksen automaatit kaupoistaan ei varmasti ole suoraan ollut vaikuttamassa siihen, miten Veikkaus jälleen kerran käynnistää YT-neuvottelut. Tulevissa neuvotteluissa on yhteensä jopa noin 800 työntekijää.

Suurin merkitys yt-neuvotteluihin joutumisesssa on ollut koronalla. Tarkoituksena ei näissä neuvotteluissa ole pyrkiä vähentämään henkilöstön määrää, vaan tähtäimessä ovat lomautukset. Kysymyksessä saattavat olla joko osa-tai kokoaikaiset lomautukset työntekijöille, ja näiden kesto on maksimissaan 90 päivää.

Lue myös artikkelimme Koronan vaikutukset rahapelaamiseen.

author
Author: Janne Markkula parhaatuudetkasinot.com
22/02/2022